lauantai 26. huhtikuuta 2014

Imetys raskausaikana ja tandemimetys

Imetys raskausaikana

Kun aloin odottaa kuopustani, sain neuvolasta varoittavat sanat että kai esikoisen imetys on jo loppunut (eikä se ollut kysymys vaan toteamus). Imetys vaarantaisi raskauden. Ja nämä sanat ovat tutut monelle muullekin.

Imetystä raskausaikana himmailaan myös ajatuksella että se on äidille raskasta. Mielestäni se on jokseenkin turhaa toisen puolesta ajattelemista. Luottaisin yhä äiteihin että he kyllä tietävät milloin jaksavat ja milloin eivät jaksa imettää lastaan. Saman huolen voisi ilmaista myös niin, että äideille annetaan tilaa harkita mikä on mieluisa ratkaisu kuin annetaan suora käsky.

Lasta siis voi aivan hyvin imettää läpi raskauden, jos se tuntuu raskaalta ja silti haluaa jatkaa, imetyskertoja voi vähentää esim. muutamaan kertaan päivässä.

Miten raskaus vaikuttaa imetykseen?

Imetyksestä voi tulla kivuliasta raskausaikana, rinnat muuttuvat herkemmiksi ja äiti voi käydä läpi hyvinkin ristiriitaisia tunteita. Imetykseen voi liittyä niin hellyyttä, rakkautta kuin vihaa ja pettymystäkin, vaikka se olisi yhä käynnissä. Tunteiden olemassaolo kannattaa hyväksyä ja sitten pysähtyä miettimään mitä tehdä tilanteelle jos se ei ole mieluisa. Imetys voi aiheuttaa myös kohdun supistelua, joka ei ole vaarallista jos äiti on terve ja raskausaika ollut normaali.

Raskausaikana maidonmäärä voi vähetä ja maku muuttua. Jotkut lapset saattavat itse lopettaa rinnalla käymisen näistä syistä johtuen.

Omaa jaksamistaan äiti parantaa panostamalla terveelliseen ruokavalioon ja lepäämällä tarpeensa mukaan.

Milloin ei pitäisi jatkaa imetystä raskausaikana?

Kun kohdun supistelu tuntuu kivuliaalta, kyseessä on kaksosraskaus, taustalla on aiempia ennenaikaisia synnytyksiä, äidillä on verenvuotoa tai äidin paino laskee, imetyksen lopettaminen voi olla suositeltavaa.

Vieroitus vai tandemimetys?

Mikäli äiti haluaa vieroittaa lapsen ennen seuraavan syntymää, se pitäisi tehdä sen verran ajoissa ettei lapsi koe kahta suurta mullistusta samaan aikaan; eli imetyksen lopettamista ja pikkusisaruksen syntymää. Ajattelen, että on hyvä että perhe on ehtinyt vakiinnuttaa uusia tapoja imetyksen tilalle joita voi hyödyntää myös kun vastasyntynyt on rinnalla esim. legoilla rakentelu, kirjan lukeminen jne.

Jos päädytäänkin tandemimetykseen, eli tilanteeseen jossa äiti imettää vanhempaa ja nuorempaa lasta yhtäaikaa, on muistettava että vastasyntynyt on etusijalla rinnalla. Vanhempi lapsi voi taantua lähemmäs nuoremman tasoa, mikä on luonnollista, ohimenevää mutta voi aiheuttaa äidissä negatiivisia tunteita. Toisaalta monet ovat kokeneet tandemimetyksen helpottaneen arkea ja vähentäneen sisarkateutta.

Jos vanhemman imetys on ehtinyt loppua, mutta haluaisi silti hänelle tarjota äidinmaidon etuja, hänelle voi hyvin pumpata pieniä maistiaisia pienemmän imetyksen lomassa. Tämä oli oma ratkaisuni kun en jaksanut imettää esikoista läpi toisen raskauden ja jouduin luopumaan tandemimetyksestä.

Kahta erilaista maitoa samaan aikaan

Breastfeeding Matters-linkin takaa löytyy ko. facebookryhmään tullut kuva, jossa äiti oli imettänyt lastaan vain toisesta rinnasta raskausaikana. Toinen rinta oli levossa. Lopulta kun hän pumppasi kummatkin rinnat, aktiivinen rinta tuotti maitoa taaperolle ja levossa ollut rinta tuotti kolostrumia syntyvälle lapselle. Upeaa eikö vain?

Lähde:
Deufel, M., Montonen, E. toim. 2010. Onnistunut imetys. Duodecim

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Velhojen ja tietäjien pääsiäinen

Pääsiäisen aikaan jopa minä lomailen, mutta jotain pientä tähänkin hetkeen löytyy, sillä monista suomalaiskodeista löytyy joukko uusia velhoja tahi tietäjiä.

"Jos lasta imettää kolome pitkee perjantaita niin siitä tulloo veleho eli tietäjä."
Pielavesi. Nissinen, Armas 56.1936

Tämä kansanperinne jatkuu vielä niin että neljäntenä pitkänäperjantaina lapsesta tulee ylivelho, viidentenä yliylivelho ja kuudentena tuplavelho.



Lähteet:
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Pääsiäinen
Niemelä, M., 2008. Imetyskertomukset ja äitien sanataideverkkoryhmä. Pro gradu. Jyväskylän yliopisto.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Biological Nurturing; helppo imetysasento ilman vaikeita muistisääntöjä.



Ja taas löytyi uusi tapa auttaa lasta mm. imuoteongelmissa. Kyseessä on biological nurturing, eli käytännössä äiti käy taaksenojaavaan istuma-asentoon, ei kuitenkaan selinmakuulle. Taakse runsaasti tyynyjä tai muuta tukea jotta olo on mahdollisimman hyvä ja sitten vain lapsi vatsalleen esimerkiksi vatsan yli pötköttelemään. Toinen nimitys tälle asennolle on Laid back breastfeeding.

Riittää kun vauvan asettaa itsensä päälle masulleen. Tärkeintä on että navat ovat vastakkain, vatsa vatsaa vasten. Äiti saa lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi kun hän laskee kätensä jo luonnostaan lapsen selälle. Lapsen poski on jossain rinnan lähellä. Vauva voi ihan itsekseen hamuta rinnanpään suuhunsa tai äiti voi halutessaan myös työntää rintaa lapsen ulottuville.


Videolla alkaa tapahtua 1:20 kohdilla, vaikka ennen sitäkin on hyödyllistä johdantoa.

Tämän asennon etuina ovat ennen kaikkea helppous, äiti voi rentoutua ja saada kädet vapaiksi. Asento voi auttaa mm. jos on suihkutissit, matalat rinnanpäät, suuret rinnat tai imuoteongelmia.

Asentoa voi muokata joko lapsi pötköttää äidin vatsalla poikittain, pituussuunnassa, kainalon kautta tai olan yli nurinpäin. Katso hyvät kuvat asennoista.

Kohta kohdalta ohjeet mukavaan asentoon.

Ja miksi tämä oli minulle jokseenkin hämmentävää tietoa, johtui ensimmäisestä saamastani imetysohjauksesta. Silloin minut ohjattiin kunnolla istumaan, rintojen oli saatava roikkua alaspäin ja maan vetovoima saisi osaltaan auttaa maitoa valumaan ulos. No ohjaus ei tapahtunut ihan näillä sanavalinnoilla, mutta tämä mielikuva niistä tuli. Mutta ihanin lausahdus tuli heti lapsen synnyttyä, lapsen pitäisi antaa kosketella rintaa. Ne kuulemma tykkäävät kosketella kaikkea pyöreää.

Lähteet:
Biological nurturing: Recipe
LLLI: Laid-back breastfeeding, or Biological Nurturing
Breastfeeding USA: Some Ins and Outs of Laid-Back Breastfeeding
Nurture Normally: Flat and Inverted Nipples

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Lapsentahtinen pulloruokinta

Paced Bottle Feeding

Pullonpyörittäjien oppaassa puhutaan tahdistetusta pulloruokinnasta. Tämä jäljittelee samaa rytmiä kuin vauva nielisi maitoa rinnalla. Maitoa heruessa vauva imee ja nielee. Sitten pitää tauon ennen kuin aloittaa imemisen uudelleen.

Tällainen rytmitys tukee imetystä ja sitä, että vauva saa haluamansa määrän maitoa. Tässä maito ei myöskään valu vuolaana virtana vauvan suuhun, vaan tosiaan tulee imujen mukaisessa rytmissä kuten rinnallakin. Tämän ajattelun pohjalta voisi välttää pahimpia rintaraivareita osittaisimetyksessä kun lapsi ei opi pullollakaan että maito vain valuu suuhun ja vatsa on täytetty muutamalla imaisulla.

Istualtaan syöttöasento on hyvin pysty. Syöttäjä tukee kätensä ja vauvansa esim. tyynyn avulla, sillä syöttötuokia saa kestää ja pieni vauva valuu helposti makaavaan asentoon. (vrt. kykenetkö itse juomaan mehupulloa selinmakuulla?), kylkimakuulla syöttäjä tukee jalkansa jotta hän jaksaa pysyä hyvässä asennossa. Lapsen käsiä ei saa peittää räteillä eikä estää häntä koskemasta pulloon.

Syötön aikana tarkkaillaan lapsen stressinmerkkejä, jotka viestivät siitä että maitoa tulee liian vuolaasti ja hänelle on syytä antaa hengähdystauko:


* Jos lapsi haroo pulloa, tauota syöttöä, pieni vauva ei yritä itse pidellä pulloa suussaan.
* Jos vauva näyttää syövän maidon ahnaasti tai kuulet ”glup glup” äänen, tauota syöttöä, vauva joutuu joka kerta nielaisemaan uudelleen kun suuhun tulee maitoa ja sitähän tulee ellei hän saa taukoa.
* Huolestunut ilme, kulmien kurtistus (aivan kuin vauva yrittäisi katsoa sinua hyvin tarkkaan), sormien ja varpaiden avaaminen nyrkistä ovat stressinmerkkejä.
* Jos vauva aspiroi ja joutuu yskimään tai valuttaa maitoa suustaan, on aihetta korjata asentoa ja pitää huoli tauoista.

Syötön aloittaminen

Eli, pulloa tarjotessa ylähuulta stimuloidaan tuttiosalla, tarkoituksena saada lapsi hamuamaan pulloa kuten hän hamuaisi rinnanpäätä. Samalla lapsi avaa suutaan isommaksi.

Lapsen aloittaessa imemisen, pulloa nostetaan, videolla lapsi imee ja nielaisee muutaman kerran ja sitten hän pitää tauon.



Seuraavassa videossa tämä on esitetty hyvin askel askeleelta nuken kera. Lasta ei oteta makaavaan asentoon syliin, vaan hänet tuetaan enemmän pystymään asentoon, ottaen huomioon että kummallakn osapuolella on mahdollisimman mukava olla.

Ylähuulta kosketetaan pullon tuttiosalla. Lapsi avaa suunsa ja ottaa tuttiosan suuhunsa. Pulloa ei työnnetä lapsen suuhun vaan pikemminkin odotetaan että lapsi itse vetää sen itselleen. Vauva saa imeä tyhjää tuttiosaa 1-2min, aivan kuin heruttaessaan rintaa.

Samalla pitäisi välttää, ettei lapsi ime suu piukalla vain tuttiosan kärkeä, jos lasta myös imetetään, samaisella otteella äiti huutaa varmasti voihan elämän keväät koko kotikadulleen.

Pulloa pidetään vaakatasossa, ei nosteta pystyyn. Lapsi saa imeä maitoa 20-30s (3-7 imaisua) jonka jälkeen pullonpohja lasketaan alas ja vauva saa tauon.

Tuttiosaa ei vedetä pois suusta vaan se saa olla kuten rinnanpääkin olisi suussa. Pullo nostetaan takaisin kun vauva aloittaa imemisen uudelleen.

Kun lapsi ei enää aloita imemistä uudelleen, hän on kylläinen. Vaikka pulloon jäisikin vielä tilkka, sitä ei tule enää tuputtaa lapselle. Muista ettet pyöräytä pullontuttia vauvan suussa, se aiheuttaa uuden imemisrefleksin mille vauva ei voi mitään. Imettävää äitiä lapsi mitä ilmeisimmin purisi jos yrittäisi tarjota vielä lisää rintaa.


Bottle feeding in sidelying

Ennen tätä tiesin pulloruokinnasta vain sen mitä olen nähnyt. Vauva makaa sylissä tai napottaa sitterissä. Mieleeni ei edes tullut, että pullonkin kanssa voisi syöttää kylkimakuulla.

Lapsi on kyljellään, pää hieman ylempänä kuin jalat. Lapsi ei ole millään tavoin kippurassa kuten istuessaan, täten vatsaan ei muodostu ylimääräistä painetta mikä voi auttaa takaisinvirtaukseen.


Ja tässä taas kohta kohdalta neuvot kyljeltään syöttämiseen.



Asentona tämä on hyvin samankaltainen kuin rinnalla, aspiraation vaara pienenee, vauvan on helpompaa sovittaa yhteen imeminen, nieleminen ja hengittäminen, sekä asento tukee keskilinjan löytämistä. 

Alla olevassa videossa näytetään myös kuinka syöttämistä rytmitetään nostamalla ja laskemalla pulloa sivuttain. Tässä myös näytetään kuinka asentoa saa mukavasti muutettua niin, että syöttötapa soveltuu myös refluksilapselle.


Kun oppii tuntemaan oman lapsensa, huomaa myös millainen hänen syömisrytminsä on, milloin on aika vaihtaa asentoa tai röyhtäyttää.

Omana lisänä tässä muistuttaisin että pulloillessakin voi hyödyntää ihokontaktia, joka mm. virkistää vauvaa. Ja pulloruokintaa toteutetaan yhtälailla lapsentahtisesti kuin imetystäkin.

Päivitetty 22.10.2015

Lähteet:
La Leche League International. 2005. The Breastfeeding answer book.
Riikka Ikonen. 13.10.2015. Vauvantahtinen pulloruokinta -esitys. Helsinki.

Imetystä maailmalla: Kiina

Blogin ulkoasu alkaa hiipiä kohti kesää. Samaan aikaan julki-imetys tulee helpommaksi kun vaatekerrosten tarve vähenee. Kaikkialla se ei kuitenkaan ole itsesään selvää tai helppoa. Välillä tarvitaan mahdollisimman selkokielisiä muistutuksia ylipäätään siitä, että imetys on se luonnollisin ratkaisu.

Tässä nyt Unicefin julkaisema video Breastfeeding. It's natural. Video on suunnattu Kiinaan, jossa ongelmia aiheuttavat paitsi perinteiset uskomukset ja väärinkäsitykset myös erittäin voimakas korvikkeiden markkinointi. Alle 6kk:n ikäisistä lapsista vain noin 28% sai enää rintamaitoa. Suomessa tämä lukema on ollut 60% tienoilla, vaikkakin täysimetettyjä 6kk:n ikään asti onkin vain 1% (2005).


Unicef ja National Centre for Women and Children’s Health ovat käynnistivät 2013 kampajan 10m2of Love, tarkoituksena on järjestää tiloja imettäville äideille kauppoihin ja muihin julkisiin rakennuksiin. Tavoitteena on mm. parantaa äitien mahdollisuuksia jatkaa imetystä myöskin töihinpaluun jälkeen.

Olisipa muuten edistyksellistä jos meilläkin olisi yleisesti selvästi omat tilat lapsen ruokintaan, kuin että äidit lämmittävät korviketta tai imettävät vessatilojen vieressä, vain kuppainen väliverho näköesteenä. Se kun ei vielä poista ääniä ja hajuja vessojen puolelta.

Videon lopusta on tuumattava sen verran, että meidän oloihinhan tämä ei sovellu, meillä ei ole muotivillitystä, että korvikeruokinta olisi hienompaa tai parempaa, kiitos siitä kuuluu varmastikin Korvikekoodille.

Ja sitten muiden lähteiden pariin mitä ylipäätään Kiinasta ja paikallisesta imetyskulttuurista on uutisoitu:

2008 4-month-old girl, daughter of dissidents, under house arrest
Viranomaisten toimesta pienen vauvan lapsentahtista imetystä on rajoitettu vaarantaen lapsen kehityksen.

2008 Kannanotto kiinalaisen imetysaktivistin imetyksen puolesta
Myös Imetyksen tuki Ry on aikanaan ottanut kantaa ylläolevaan tapaukseen.

2008 Kiinan maitoskandaalin uhreille luvassa korvauksia
Vieläkin tuoreessa muistissani on tämä katastrofi kun korvikkeita oli jatkettu melamiinilla jota käytetään muovin valmistuksessa. Seurauksena ainakin 6 lasta kuoli ja lähes 300 000 lasta sairastui. Lopputulemana yritykset maksoivat korvauksia ja ilmassa leijui ainakin yhdelle meijerinomistajalle kuolemantuomion uhka.

2013 Rintamaidosta hitti Kiinan rikkaiden keskuudessa
Tämän artikkelin otsikko kuulosti hyvältä, "jes rintamaitoa arvostetaan." No menihän se melkein niin, paitsi että rintamaitoa havittelevatkin aikuiset, terveyttään edistävät ihmiset.

2013 Breastfeeding In China: Officials Promote Practice By Tightening Rules, Citing Infant Formula Risks
Maailman keskiarvo imetyksessä on 40%, Kiinan viranomaiset ovat ilmoittaneet pyrkivänsä 28:sta 50:een prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Korvikemarkkinat taas ovat kasvattaneet osuuttaan 1 miljardista 9 miljardiin vuosien 2002-2013 aikana.

Jos näistä tiedoista mitään voi päätellä hoitotyön kannalta, vastaan varmasti tulee aikanaan  hyvin erilaisista lähtökohdista kotoisin olevia äitejä ja perheitä, jotka tarvitsevat vielä enemmän tukea ja sitä oikeaa tietoa jotta voivat tehdä valintansa asianmukaisen tiedon pohjalta. Silti mietin, kuinka suomalaisen terveydenhoitajan sanomiset voisivat voittaa tiedon joka on tullut oman kulttuurin uskomuksista ja johon on itse hyvin vahvasti kasvanut. Ehkä siinä kohtaa on hyvä ottaa tukiäidin asenne, jos koko sanoma ei kelpaa, ehkä sieltä jotain tarttuu kuitenkin evääksi matkan varrelle.

Lähteet:
Imetyksen edistäminen Suomessa 2009-2012
THL: Korvikekoodi
Kolanen, H. 2012. Maahanmuuttajaäitien imetys. Vaasa


Tämän synkistelevän aiheen jälkeen jaksankin taas paneutua pulloruokintaan, sen osalta on tullut taas jotain (minulle) uutta vastaan, keinoja kuinka pienentää kuilua pulloruokinnan ja imetyksen välillä. Niistä opeista tuli ihan hyvä mielikin.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sekaruokinta vuonna 1939




Huom, tämä teksti on vain kurkistus menneeseen, näitä ohjeita ei tule käyttää lastenruokinnassa!

Ei ole vain tätä päivää, että lapset ovat kieltäytyneet rinnasta, mutta Ylpön ajatus on ollut että lapsi kyllä syö rintaa jos siellä on jotain mitä imeä. Myöskin ajatus että jossain vaiheessa rinta on tyhjä, oli voimissaan. Jos lapsi oli jo 3-4kk vanha kun olisi ollut tarve pullolle, Ylppö kehoitti sekaruokkimaan lasta lusikalla. Tällöin ei tarvinnut laittaa rahaa imukkeisiin, keitellä ja pitää puhtaana niitä. ”Useasti täytyy äidin jo muutama viikko syntymän jälkeen lähteä työnansiolle kodin ulkopuolelle. Tällöin on välttämätöntä korvata muutamia rinta-aterioita maitoseoksilla.”

Tämän riskinä oli että lapsen suoli ärtyi ja vauva sai ripulin. Tätä estääkseen äidin tuli lypsää maitoa talteen ja sekoittaa sitä maitoseokseen. Imettäessä äidin oli hyvä syöttää kummatkin rinnat samalla kertaa lapselle.

Kun puhutaan keinoruokinnasta, lehmänmaito oli parempaa kuin vuohenmaito. Jälkimmäisen kerrotaan johtaneen imeväisen vähäverisyystiloihin ja riisitaudin vaara oli todennäköisempi kuin lehmänmaidolla ruokittaessa. Vuohenmaito tuli kyseeseen vain jos lapselle ei ollut todellakaan tarjota rintaa tai  lehmänmaitoa. Sen sijaan parasta olisi ollut tamman tai aasinmaito, joka on koostumukseltaan lähempänä äidinmaitoa. Meidän oloissamme kuitenkin lehmiä oli kutakuinkin joka pitäjän nurkilla ja paremmin saatavilla kuin tammoja, joten lehmänmaidon käyttö vakiintui. Olen muutama vuosi sitten ohimennen lukenut jonkin koosteen, että tammanmaidon hera-kaseiinipitoisuudet muistuttavat paljon läheisemmin ihmisen tuottaman maidon suhteita kuin lehmänmaito (ks. teksin loppuosa).

Lehmänmaito oli tärkeää keittää. Se lypsettiin navetassa, kaadettiin astiasta toiseen, sillä oli monta käsittelijää ja lopulta keittäen maidosta tuhottiin vielä joitain ainesosia. ”Vitamiiniainesten” uupuminen kohotti taas riisitaudin riskiä. Tämän vuoksi puutetta korvattiin mm. appelsiini- tai sitruunamehulla tai porkkanoista tai lantuista survotulla mehulla. Kesäaikaan hedelmät voitiin korvata kotimaisilla marjoilla.

Lehmänmaidon kaseiinia kutsutaan kirjassa juustoaineeksi, joka lapsen vatsan suolahappojen vuoksi sakkautui ja muuttui isoiksi, vaikeasti sulaviksi möhkäleiksi lapsen suolessa. Vedellä lantraamisen sijaan olikin parempi miedontaa lehmänmaitoa kauralimalla, vehnäjauhokeitolla, riisilimalla, ohraliemellä etc. koska kokemuksen mukaan lapset sietivät tätä paremmin. Miedontaminen kuitenkin teki lehmänmaidosta laihempaa ja seoksen ravintopitoisuus ei ollut tarpeeksi suuri lapselle. Joten tätä korvattiin lisäämällä sokeria. 

Yksi ohje liki äidinmaidonkaltaiseen seokseen kuului näin:

  • ½ litraa maitoa
  • ½ litraa kauralientä
  • 50g maitosokeria


Tämä olisi likimain kuin äidinmaitoa, rasvapitoisuus vain hivenen alhaisempi, joten lasta pitäisi syöttää hieman runsaammin jotta äskensyntyneen tai nuoren imeväisen ravinnontarve tyydyttyisi.

Ja kuinka näitä limakeittoja tehtiin?
Litraan vettä sekoitettiin n. 3rkl kaura-, ohra- tai riisihiutaleita tai suurimoita, seosta keitettiin kymmenisen minuuttia ja sitten se siivilöitiin.

Koska kyseessä oli kuitenkin taloudellisesti niukat ajat, maitoseoksen ohjetta voitiin vielä rukata...
”Äidinmaidon sokeri on maitosokeria. Maitosokeri on kuitenkin verraten kallista ja kokemus on osoittanut, että voimme sen täysin ja ilman mitään haittoja lapsen kehitykselle ja ruuansulatukselle korvata tavallisella keittosokerilla.” Ja jotta tämä ei olisi liian simppeliä, osan sokerista saattoi korvata vitamiinipitoisella, puhtaalla hunajalla.

Maito-kauralima-sokeri-seoksella lapsi pärjäsi ensimmäiset kolme kuukautta. Sitten oli aika vaihtaa kauralima vehnäjauhovelliin (1l vettä ja n. 50g vehnäjauhoja).

Lainaan suoraan esimerkit lasten aterioista ennen vuoden ikää.

  • 6-9kk: 4 ateriaa joiden suuruus on noin 2dl. Tästä 2/3 on maitoa, 1/3 vehnäjauhokeittoa ja 40g sokeria koko päivän aikana. Lisäksi yksi ateria joka sisältää 200-300g perunasosetta kera keitetyn munan tai kalan. Lisäksi tuoretta hedelmää kuten raaputettua omenaa.

  • 9-12kk: 1 ateria; 2dl kokomaitoa johon survottu vehnäkorppuja. 1 ateria, 200-300g peruna- tai porkkanasosetta kera kalan tai munan. 1 ateria 2dl hedelmäsoppaa, 1 ateria 2dl vehnä- tai mannasuurimopuuroa ja tuoretta hedelmää.

Arvo Ylppö varoittaa, että äitien ihannoimat pyöreät, lihavat ja raskaat pallerot (lapset), eivät ole ylpeyden aihe, vaan nämä lapset ovat tulosta liiallisesta syöttämisestä ja ovat suuremmassa riskissä sairastua eri tauteihin.

Kirjassa kerrotaan kuin sanomalehdissä mainostetaan erilaisia jauho-, maito- ym. ruokaseoksia, joidenkin tehdastuotteiden väitettiin pystyvän jopa korvaamaan äidinmaidonkin. Ylppö toteaa napakasti että nämä tuotteet ovat turhia terveen lapsen ruokinnassa. ”Kerrassaan paikkansapitämätön, jopa vaarallinen on väite, että jokin tietty maito- tai jauhoseos täysin kykenisi korvaamaan äidinmaidon.” Ja tämä tuohtumus päätyy muistutukseen että maitoseokset ovat hätävara kun muuta ei ole tarjolla.

Jos lapsen painonnousu ei ollut kuitenkaan toivottua, vaihtoehtoina oli korvata vehnäjauhot ohra-, kaura- tai maissijauhoilla tai mallasmehulla.

Keinollisesti, 5 kertaa päivässä ruokitun lapsen ei tarvinnut saada yöllä ruokaa. Vatsalaukku saisi levätä pidemmän ajan. Lapsen suolisto käsitteli noin 200g annoksen noin kolmessa tunnissa, joten ruokintavälien oli hyvä olla 3½ tuntia. Tämä myös jotta vatsalaukku ei venyisi liikaa, veltostuisi ja aiheuttaisi vatsakatarria, oksentelua ja muuta haittaa. 

Ylppö kertoo tavanneensa usein 5-6kk vanhoja lapsia jotka ovat pärjänneet neljällä aterialla päivässä, viimeinen ruoka on tarjottu 16-19 aikoihin.

Pulloruokinnan oli tapahduttava nopsaan, jos lapsi asui pullolla, hän sai myös runsaasti ilmaa. Tätä myös puolsi laskukaava, että lapsen imiessä yhtä rintaa 15min, hän sai 200g äidinmaitoa. Jotkut lapset olivat kuitenkin hitaampia ja ruokinnan voitiin antaa kestää vähän pidempään. ”Mutta sopimatonta on kuitenkin syöttää lasta yhteen mittaan 20 minuuttia pitempää aikaa, oli sitten kysymys rinta- tai pulloruokinnasta.”

Pulloa oli pidettävä koko ruokinnan ajan kädessä. Tuohon aikaan ei pahemmin hössötetty läheisyydestä, vaan käytännön syistä liinaan tuettu pullo luiskahti usein pois paikoiltaan ja juomat valuivat hukkaan. Tai kumi-imuke meni liian syvälle lapsen suuhun aiheuttaen oksennusreflektin, ruoan päätymisen henkitorveen ja lopputulemana oli ankarat yskänpuuskat.

Ensimmäisen ikävuoden loppupuolella saatettiin aloittaa myöskin lihat, mutta niillä ei ollut verrattain niin kiire.

Loppuun voisin todeta omia mietteitäni tästä. Ensinnäkin pullolasten pitkä ruokailuväli illasta aamuun, etenkin jos viimeinen ateria oli kuuden maissa, voin vain kuvitella mitä sen ikäisen verensokeritasolle tapahtui ja kuinka lapsi varmastikin nukkui koko yön syvästi kun ei muuta jaksanut. Pelottavaa. Mutta tuona aikana on toimittu sen ajan tietämyksen valossa, mitä lie meidän tämän päivän tavoista taivastellaan vuosikymmenten päästä.

Nykyään hunajaa ei suositella alle 1-vuotiaille, koska hunaja voi sisältää Clostridium botulinum bakteerien itiöitä. Alle vuotiaan suolistossa nuo vielä voivat elää ja aiheuttaa lapselle vakavan myrkytystilan.

Vuosina 1940-41 arviolta 1000 lasta kuoli äkilliseen ripuliin. Yhtenä hoitokeinona tuolloin oman perimätietoni mukaan oli mm. mustikka ja äidinmaito (jonka arvoa oli jo poljettu hyvän aikaa).

Ja löysin nyt ainakin yhden työn johon on samaan taulukkoon vertailtu ihmisen, lehmän ja tammanmaitoa pitoisuuksineen. Hevostutkimuksen infopäivä: Tammanmaidon koostumus 2011 sivu 5, lisäksi koosteen lopussa tuloksena on myös että tammanmaito muistuttaa rasvahappokoostumukseen läheisesti äidinmaitoa.


Tämän lähteen tiedoissa oli myös, että vuonna 1946 Lastenklinikalla tammanmaitoa oli käytetty menestyksekkäästi vastasyntyneiden ruokintaan kun äidinmaitoa ei ollut saatavilla.

Mielenkiintoista, vaikka minulla nyt ei olekaan muita lähteitä joista tarkastaa näitä tuloksia ja verrata tietojen paikkansapitävyyttä.

Mutta olipahan mielenkiintoinen kurkistus lisäruokinnan historiaan. Nämäkin huomiot ovat vain Ylpön kirjasta, uskon että tuona aikana on ollut muitakin koulukuntia lastenhoidossa ja niistä sitten aikanaan lisää jo moisia löydän.

Seuraavalla kertaa voisin vaihteeksi palata tähän aikakauteen, taas on tullut hurjasti opittua ja sitä tietoa haluan seuraavaksi käydä läpi. Synnyttäjien ja imeväisten hoitoon 1960-luvulla palaan toisella kertaa.




























Imettäjien ammattikunta




Niinpä niin, kautta historian on ollut erilaisia keinoja pitää vauvat hengissä, jos oma äiti ei ole syystä tai toisesta imettänyt lastaan. Ennen teollisten korvikkeiden aikaa, lapsille voitiin juottaa lehmänmaitoseosta erilaisine variaatioineen ja jopa näiden aikana ohi kuitenkin ajoi luonnollinen vaihtoehto; imettäjä.

Lainailen välillä pätkiä Ylpöltä, teksti itsessään on jo hurmaavaa luettavaa vanhahtavien sanavalintojen vuoksi.

”Muinaisajan kansain keskuudessa pidettiin imettäjäin ammattia tai imettäjää yleensä sangen korkeassa asemassa.” Yhtenä esimerkkinä mainitaan, että Egyptin faaraoiden juhlakulkueissa imettäjän paikka oli faaraon kultavaunujen perässä.

Vuonna 1939 imettäjiä oli vielä Suomessakin, mutta ammattikunta oli alkanut jo unohtua eikä ollut välttämättä niin laajassa tietoisuudessa kuin aikaisemmin. Ylppö painotti, että jokainen laitos jossa hoidetaan imeväisikäisiä, pitäisi olla myös imettäjä. He olivat yhtä tärkeitä kuin lääkärit ja lastenhoitajat. Eikä ihmekkään kun vaihtoehtoisten ruokintatapojen seurauksena imeväisten kuolleisuus oli huomattavasti suurempi kuin rintaruokittujen.

Sitten tuleekin mielenkiintoinen kappale, kuinka valita sopiva imettäjä? Mieleeni tästä tuli karjamarkkinat tai äijät potkimassa autonrenkaita kaupoilla.

Yhtenä ohjeena on, ettei imettäjän ulkomuoto anna tarpeeksi infoa onko hän hyvä työssään. Vahvemman näköinen äiti saattaa olla hennomman näköistä huonompi. Uskoisin näiden adjektiivien viittaavan imettäjän painoindeksiin. Rintojen suuruuskaan ei ole pätevä mittapuu. 

Tärkeintä on että imettäjä on täysin terve. Vaarallisin kansanvitsaus oli tuberkuloosi, jota ei haluttu tupaan missään muodossa. Jos imettäjän perhepiirissä tiedettiin olevan tuberkuloosia, heitä oli syytä vältellä.

”Syfiliittinen imettäjä voi myöskin aiheuttaa paljon tuhoa hoidokilleen.” Yhtenä ohjeena kerrotaan, että ennen imettäjän ottamista on syytä tarkastella ensin hänen omaa lastaan. ”Jos kysymyksessä on synnynnäinen kuppatauti, niin useimmiten sellainen lapsi menestyy huonosti huolimatta siitä, että se on äidiltään saanut runsaasti rintamaitoa.”

Imettäjältä oli myös tutkittava oliko hänellä parhaillaan tippuria. ”Bakteriologinen tutkimus vaginasta on tällöin välttämätön.” Tällä haluttiin välttää laitosepidemioiden syntyminen.

Kun imettäjää valittiin laitokseen, hänet otettiin mielellään suoraan lapsivuoteesta lapsen kera asumaan laitoksen tiloihin. Imettäjän oman lapsen terveyttä ei haluttu vaarantaa. Ajatuksena oli, että jo heti alussa voitiin vaikuttaa äidin kykyyn tuottaa mahdollisimman runsaasti maitoa. Lisäksi laitoksen rauhaa ja kenties tukea pidettiin psyykkisenä etuna, sillä kotioloissa harvemmin päästiin useiden litrojen (2-4l) päivittäisiin maitomääriin.

Taas valitessa imettäjää perheeseen, imettäjän oman lapsen oli oltava mielellään puolivuotias, koska sen ikäinen pärjäisi ilman äitiäänkin jos lapsi ei jostain syystä voisi tulla mukaan perheeseen.
Imettäjää ei tarvitse erityisemmin pakottaa syömään tai juomaan, pääasiana pidettiin että tarjottu ravinto oli tarpeeksi ravitsevaa ja luotettiin että imettäjä itse osaisi nauttia ravintoa tarvitsemansa määrän.

Ylppö toteaa, ettei ole olemassa lääkeainetta joka lisäisi maitomäärää. Vaikutus tapahtuu äidin psyykkeessä, jos äiti uskoo tuotteeseen, maitomäärä lisääntyy, jos ei niin lääke on yhtä tyhjän kanssa.

Seuraavaksi sekaruokinnasta, eli pulloruokinnasta.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Imetyksen ensipäivät vuonna 1939

Nyt tuli taas niin paljon tekstiä että saan pilkkoa tämänkin aihealueen pienempiin osiin.



  • Suomessa saavutettiin äänioikeus vuonna 1906. Samaan aikaan myös naisten rooli alkoi suuntautua kodeista palkkatyön ääreen. Näistä seurasi tasa-arvoa noudattava malli naisesta joka oli paitsi työssäkäyvä, myös yhteiskunnallisesti osallistuva. Silti Suomi oli 1950-luvulle asti vahvasti maatalouspainotteinen yhteiskunta.

  • 1900-luvun alussa lääketiede alkoi puuttua imetykseen.

  • 1920-luvulla syntyivät ohjeet kellon mukaisesta ruokkimisesta ja tarkasti ajoitetut imetyshetket.

  • 1930-luvulla lapset saivat sokeriliuosta ja laihaa teetä, kunnes äidin maito nousi.

  • 1936 perustettiin ensimmäinen äidinmaitokeskus Arvo Ylpön toimesta.

  • 1937 sosiaalilainsäädäntö vahvisti naisen asemaa mm. äitiysavustuslailla ja kansaneläkelailla.

  • Toinen maailmansota alkoi samana vuonna 1939, samalta vuodelta on myös Ylpön Lastenhoito ja lastentaudit-kirja jota käyn tässä läpi.

Kappaleessa sikiökausi ja raskaus Ylppö kirjoitti että sen ajan äidit tekivät töitä raskaana ollessaan loppuun asti. Samalla hän korosti kuinka äidin vointi heijastuu myös sikiönkehitykseen. ”Voimme näin ollen sanoakin, että lastenhoidon tulee alkaa jo äidin kohdussa.”

Äskensyntyneen hoidossa kerrotaan mm. äidin kyvyn ruokkia lastaan, lapsen imutaitojen ja suolen ruoansulatuskyvyn vaikuttavan siihen saako lapsi tarpeeksi ravintoa.

Vielä suuremman roolin saa lapsen ruumiinlämmön säilyttäminen tasaisena. Lasta ei suinkaan annettu äidin iholle. Lapsi oli tottunut kohdussa ollessaan 37-38°C asteen lämpöön ja Suomen karuissa oloissa lämpötilat olivat yleensä 17-20°C. Lapsen huutamista syntymän jälkeen pidettiin merkkinä että hänellä on kylmä. Huuto lakkasi kun lapsi on peitelty.

Lihavat vauvat säilyttivät paremmin ruumiinlämpönsä kuin heikot ja laihat lapset. Jälkimmäisille ei riittänyt vaatteet ja huovat, vaan käyttöön otettiin lämpöpullot. Lasten ruumiinlämpöä seurattiin mittaamalla lämpö peräsuolesta. Vauvoista piirrettiinkin lämpökäyrää joista yhteenvetona voitiin todeta että lapsen ruumiinlämpö sahaa ensimmäisinä elinpäivinä kunnes se tasaantuu.

Äskensyntyneen keltatautia esiintyi noin 80% kaikista äskensyntyneistä (siitä en tiedä millainen otanta tämän luvun taustalla oli). Lapset saattoivat muuttua jopa sitruunankeltaiseksi ja toipua ilman kummempaa hoitoa 1-2 viikon aikana. Mutta voimakkaana keltatauti teki lapsista velttoja ja unisia, jolloin vauvat eivät jaksaneet enää imeä rinnasta vaan heidät oli ruokittava lusikalla.

Ensimmäisinä päivinä oli normaalia että lapsen paino aleni, turvarajana tuolloinkin pidettiin 10% pudotusta. Toisen viikon loppuun mennessä terveen lapsen tuli tavoittaa syntymäpainonsa.

Tekstistä päättelin, että 30-luvulla yhtenä murheena on ollut lapsen karsastus. Ylppö lohduttikin ettei äskensyntyneen ohimenevä kierosilmäisyys anna vielä varmaa ennustetta jääkö vaiva pysyväksi.

Kuulo lapsella oli heikko, paukutella sai eikä lapsi siitä säikähtänyt. Toisaalta myöskään lasta ei saanut päästää niskan päälle määräämään että kotona pitäisi olla hiljaa hänen nukkuessaan. Kannuste oli ennen kaikkea kuitenkin siinä että perhe jatkaisi normaaleja toimiaan johon lapsi syntyi eikä niin päin että koko elämä menee uusiksi vauvan tultua taloon.

Suun- ja hampaidenhoito sai myös osansa, varoituksena tuli että jos maitohampaiden hammasmätää ei poisteta ajoissa, vaiva siirtyisi myös pysyviin hampaisiin.

Ja sitten ruokinnasta. Seuraavaa tekstiä lukiessa on parasta muistaa että nämä tiedot ja tilanteet olivat totisinta totta silloin 70 vuotta takaperin. Mutta tästä on lähdetty liikkeelle.

”Lehmänmaito on vasikalle aiottu ruokaseos. Sen kokoomus on aivan toinen kuin äidinmaidon.” Samaa mieltä olemme edelleen, vaikka eroa onkin saatu kurottua pienemmäksi.

”Lehmänmaidolla ruokittujen lasten kuolevaisuus on ensimmäisenä ikävuotena huomattavasti suurempi, kuin äitinsä rinnalla ruokittujen imeväisten.” Kirjan mukaan tietyllä teollisuusseudulla tutkimus osoitti pullolasten kuolleisuuden olleen jopa 7-kertainen verrattuna imetettyihin alle 1-vuotiaisiin.

Äidinmaidon koostumuksesta on tarkat selvitykset mm. ”Äidinmaidon suoloista ovat tärkeimmät keittosuola, kalkki, fosfori ja rauta.”

Äidinmaidon rasvoja havainnollistettiin kirnuamalla voita. Äidinmaidosta tehty voi oli pehmeää, lehmänmaidosta taas kiinteää.

Ylppö kirjoitti myös äitien vertaavan omaa maitoaan lehmänmaitoon. Kun se muuttuu ensipäivien jälkeen vetisemmän näköiseksi kuin kolostrum, äidit ovat päätelleet maitonsa olevan huonoa ja ravintoköyhää. Tämä sama ajatus kummittelee yhä puheissamme ja edelleen voi kuulla jopa rautaisen ammattihenkilön sanovan äidinmaitoa sokerivedeksi.

Synnytyksen jälkeen maito nousi suunnilleen kolmantena päivänä. Äideille saattoi nousta kuumettakin, oloa ja tilannetta helpottiin kohottamalla rintoja olkien yli sidotulla liinalla ja käyttämällä parafiiniöljyhauteita rinnoilla. Pari päivää tämän jälkeen pingoitus helpottui ja rintamaito alkoi herua.

Synnytyksen jälkeen katsottiin että pari tuntia levättyään lapsi jaksaisi syödä rinnasta, mutta ei kovin montaa minuuttia.

Maitoa vuotavista rinnoista päätelmä oli, että maitoa tihkui hukkaan joka omalta osaltaan alensi äidin tarjoamaa maitomäärää. Oli virheellinen arvio olettaa olevansa runsasmaitoinen, sillä rinta olikin kuin vuotava vesihana.

”Tärkein syy rintaruokinnan epäonnistumiseen ei kuitenkaan ole se, että äidillä ei olisi kylliksi kykyä erittää rintamaitoa, vaan se, että äiti liian aikaisin hermostuu ja menettää itseluottamuksensa.” Tämä taitaa pitää yhä paikkansa, mutta miksi äidit menettävät itseluottamuksensa? Siinä kohdin voimme katsoa ympärillemme. 

”Kyllä sitä maitoa tulee kun vaan imetät, ei se saa tarpeeksi maitoa kun imetät jatkuvasti, kuka vain voi imettää, ei noilla rinnoilla voi imettää” ym. kommentit ovat varmasti monelle tuttuja.

30-luvulla harhaluulo ettei voi imettää lastaan levisi jo kulkutaudin tavoin eikä ollutkaan ihme kun muistaa millaisia imetysohjeita (tai sääntöjä) edellisellä vuosikymmenellä annettiin.

Ikävä kyllä tuolloin äidit viettivät pitkiä aikoja sairaaloissa ja lapsivuodeaika tuo ainakin minulle mieleen kirjaimellisesti vuoteeseen vangitun naisen. Kirjassa kerrotaan kuinka hoitajatar istuutuu lapsivuoteessa olijan vierelle ja lypsää äidin puolesta tämän maidot talteen jos lasta ei voitu imettää. No samaa tisseihin tarttumista tapahtuu edelleen sairaaloissa ja karsastan aikalailla tätä toisen intimiteettiin kajoavaa tapaa.

”Kokemus on osoittanut, että mitä enemmän rintarauhaselta vaaditaan, sitä enemmän se koettaa erittää maitoa.” Touché! Jos kyseessä oli vieläpä imettäjä, oli hänen imetyksen päätteeksi lypsettävä rinta tyhjäksi jotta maitomäärät saatiin mahdollisimman suuriksi.

Tuohon aikaan tunnettiin myös sisäänpäin kääntyneet nännit, joita kirjassa kutsutaan ontelonisiksi. Apukeinona käytettiin kumi-imukkeita, mitkä varmaan ajoivat rintakumin virkaa. Lisäksi apua toi aikanaan myös lapsen kasvu ja voimistuminen. Isompana lapsi kykenee ottamaan enemmän rintaa suuhunsa ja imetys ontelonisillä onnistuu odottamattoman hyvin.

Imetyksen esteenä nähtiin mm. äidin keuhkotuberkuloosi, jolloin lapsi oli heti eristettävä äidistään jotta tartunnalta voitiin säästyä. Muiden tubimuotojen kohdalla lasta voitiin imettää.

Kuumetauteja pidettiin tarttuvina ja jos äidiltä vielä tuli sairaana maitoa, se piti keittää ennen kuin annettiin lapselle. Rinnalle lasta ei missään nimessä saanut laittaa. Lohtuna kuitenkin kerrotaan, että vaikka maidontuotanto loppuisi sairastuessa, se voi elpyä uudelleen jopa viikon kahdenkin jälkeen kun rintaa stimuloidaan.

Lapsen osalta imetystä haittasivat tai estivät nykyäänkin perinteiset vaivat; lapsen keskosuus, sairastuminen, sydänvika, sudenkita (suulakihalkio), jäniksenhuuli / ristihuuli (huulijänne).

Tulehtuneesta rinnasta ei saanut imettää, rinta tyhjennettiin varovasti pusertaen pari kolme kertaa päivässä ja maito keitettiin ennen lapselle tarjoamista. Jos tulehdus oli paha, sitä hoidettiin kosteilla vesi- ja boorivesikääreillä. Jos äidillä oli kova taipumus paiseisiin ja tulehduksiin, saattoi hän vallan mainiosti ruokkia lapsensa yhdenkin rinnan varassa.

Seuraavaksi esittelen miltei unohdetun ammattikunnan "Imettäjät."
 
Lähde:
Ylppö, A. 1939. Lastenhoito ja lastentaudit. Porvoo / Helsinki.  Werner Söderström Osakeyhtiö.