lauantai 30. marraskuuta 2013

Sektiovauvan imetyksen ensi-päivät



Jos kaikki on hyvin, vauva pitäisi asettaa syntymän jälkeen äidin vatsalle / rinnalle, josta hän itse ryömii rinnnalle. Hän pystyy nokkimaan rinnanpäätä ja hamuamaan nännin suuhunsa.

Ja mitä kaikkea tuossa taustalla on? 
Vauva on iholla, hän pysyy juuri sopivan lämpöisenä kun saa olla äitinsä paidan tai peiton alla. Hän saa äitinsä iholta hyödyllisiä bakteereja. Hän kuulee tutut sydämenlyönnit, äitinsä äänen ja äidin tuoksu on tuttu. Nämä lievittävät vauvan kokemaa stressiä syntymän jälkeen.Vauvan kannalta ihokontaktin toisena osapuolena voi toimia myös isä, jos äiti on estynyt.

Äiti puolestaan saa katsella ja kosketella pikkuistaan. Helpotuksen tunne synnytyksen jälkeen, ilo lapsesta saavat aikaan kaivatun oksitosiiniryöpyn. Oksitosiini supistaa kohtua, vähentää verenvuotoa, saa kolostrumin liikkeelle ja äiti voi rentoutua. Monet ovat kertoneet etteivät he tunteneet mahdollisia ompeluja tai huomanneet että heitä siistittiin synnytyksen jälkeen, sillä kipu loppui siihen kun lapsi saatiin ulos ja rinnalle. He näkivät vain lapsen.

Ensi-imetys on siitä ihmeellinen, että sen voi ottaa uusiksi myöhemminkin. Ja useita kertoja. Ideana on että vauva saa itse harjoitella imuotettaan. Ja resepti kuuluu näin; vauva vaippasilteen ja suoraan äidin iholle. Vauvaa ei patisteta, enintään voi hellästi ohjata rinnan suuntaan. Vauvaa ei voi pakottaa vaan hänelle annetaan aikaa. Jos ote on pitkään kivulias tai selvästi huono, sen voi irroittaa hellästi (sormi suunpielestä sisään, suussa oleva alipaine heltiää ja saat rinnanpään ehjänä ulos suusta) ja yrittää uusiksi.
 
Meillä tällaista ensi-imetystä ei tapahtunut koskaan. Ihokontaktiin pääsimme vasta neljäntenä päivänä. En tiedä miksi en itse riisunut lasta jo aikaisemmin ja ottanut siten iho ihoa vasten. Olinhan lukenut siitä raskausaikana. Tai miksi sairaalan henkilökunta itse ei muistuta siitä? Vauva annetaan syliin täysin puettuna ja kapaloon kiedottuna.

Mutta minulle ehdottomasti mieluisin asento imettää on ollut kylkimakuulla. Voin toisella kädellä pidellä kirjaa, voin rentoutua ja siinä asennossa parhaillaan minä ja vauva olemme voineet nukahtaakin. Ja vauvanhan ei tarvitse olla hereillä syödäkseen.

Kirjoitin aiemmin, että nukuin lapsi kainalossani. Luulen, etten heti sektion jälkeen olisi tunnistanut varhaisia merkkejä vauvan nälästä. Tilanteen kuitenkin on pelastanut se että lapsi on saanut heti rinnan suuhunsa kun on vähän kääntänyt päätään. Oikea all inclusive service 24/7.

Totesin myös, että äidinvaistot heräsivät myöhässä. Todellakin, lapsi syntyi yhden aikaan ja seitsemän jälkeen illalla tunto palasi jalkoihini. Suunnilleen samoihin aikoihin olin myös tajunnut että lapsi oli syntynyt, hän oli siinä sylissäni ja minä nyt äiti.
   
      Sektiossa käytettävät kipulääkkeet eivät estä imetystä. Ja Irlannissa puutuneisuuskaan ei ollut esteenä. Suomessa vauvaa harvemmin annetaan rinnalle heräämössä vaan vauvan ensi-imetys siirtyy pidemmälle. Tuolloin lapsi on mahdollisesti isänsä iholla kunnes äiti pääsee heräämöstä osastolle ja voi aloittaa vauvaan tutustumisen.

      Asikaisen, Laakson ja Oksan opinnäytetyössä ”Kätilöiden kokemuksia imetyksen käynnistymisestä sektion jälkeen” kerrotaan, että tavallisissa synnytyksissä käytettävä petidiini ja sektioissa käytettävät lääkkeet ovat rasvaliukoisia, jotka päätyvät istukan kautta muutamassa minuutissa myös vauvalle. Seurauksena on lapsen uneliaisuus ja hitaus. Lääkeaineen poistuminen elimistöstä voi viedä jopa useita päiviä ja näin ollen hankaloittaa myös imetyksen aloittamista. Mietin, olisiko meidänkin kohdalla lapsen uneliaisuuteen vaikuttanut käytetyt lääkkeet?

Spinaalin lisäksi olen saanut kahta muuta lääkettä joistan saa mitään tolkkua, mutta kipulääkityksenä leikkauksen jälkeen osastolla sain oksikodonia ja paracetamolia. Ensimmäinen kuuluu vahvoihin opiaatteihin ja juuri nyt kun katson Duodecimin lääketietokannasta, sitä ei saa antaa imetyksen aikana sillä se kulkeutuu pieninä määrinä maitoon ja voi aiheuttaa hengityslamaa. Mitäpä tuohon sanomaan, se ratkaisu tehtiin silloin ja onneks ei tullut mitään. En tiedä onko lääkkeen suosituksen erilaiset eri maissa vai onko ohjeistukset muuttuneet viime vuosina.

Nyt kun sain kaivettua sairaalan paperit hollille, on tosiaan muistot hieman samentuneet, muistikuvani ovat jakaantuneet pidemmälle aikavälille mitä paperilla lukee. Kotiutumisen jälkeen seuraavana päivänä hoitaja on käynyt kotonamme. Poistanut clipit haavasta, katsonut vauvan vointia ja ohjeistanut imetyksessä. Hän on käynyt myös seuraavana päivänä punnitsemassa lapsen ja katsonut leikkaushaavaa.

Musta aika hienoa, sillä ensimmäisinä päivinä kotona, itse täysin vastuussa vauvasta voi tulla monta sellaista asiaa vastaan mitä sairaalaympäristössä ei tule. Sairaalassa potilas taantuu helposti ja vajoaa ”potilaan rooliin” autettavaksi. Niin minäkin tein, minulle tuotiin ruoka omalle pöydälle, tuotiin lääkkeet, vointiani arvioitiin puolestani, minulle kerrottiin mitä lapsen kanssa pitäisi tehdä, lakanat vaihdettiin puolestani.



Käytetyt lähteet:

        Ihmeellinen ensi-imetys http://www.imetys.fi/materiaali/ensi-imetys.pdf 
        Vauvan nälkäviestintä kuvina http://www.imetys.fi/materiaali/nalkaviestit_A4x2.pdf 
        Vauvan imetys sektion jälkeen http://www.imetys.fi/itu/sektio.php
        Kätilöiden kokemuksia imetyksen käynnistymisestä sektion jälkeen http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/52682/laakso_aija.pdf?sequence=1


perjantai 29. marraskuuta 2013

Imetystuki tuleville vanhemmille



Pohdin aiempaa kirjoitustani muualta saadun tiedon kautta. Ensimmäisenä mieleeni nousee imetystietous- ja tuki tuleville vanhemmille.  En tiedä millaista synnytysvalmennusta Suomessa tarjotaan, ehkä joku voisi valaista tätä asianlaitaa? Irlanissa saimme sen yhden päivän aikana kattavan peruspaketin, mutta paljon jäi silti auki. Onneksi havahduin jo raskausaikana etsimään suomenkielisiä sivuja joista varmasti ymmärtäisin ohjeet ja niksit pulmallisiin tilanteisiin.

Joku aika sitten luin alkuvuoden artikkelia ”Kurs ska få fler att amma” http://arbetarbladet.se/merlasning/smastora/1.5502119-kurs-ska-fa-fler-att-amma jossa tiivistetysti kerrotaan imetystilanteen huonontuneen myös Ruotsissa. Kaikkia syitä ilmiön taustalla ei tunneta, mutta osasyynä lieneen se että vanhemmat eivät usko saavansa kaikkea tarvitsemaansa tietoa imetyksestä. Vuosien 2004-2010 imetettyjen määrä on laskenut 9,5 prosenttiyksikköä, joten Ruotsin imetystuki on aloittanut imetys(tieto)kurssit tuleville vanhemmille (ja myös hoitohenkilökunnalle). 

Omia pohdintoja mitä mietin raskausaikana olivat mm. sattuuko imetys, voinko ennustaa tulevaa liivikokoa, mitä on etu- ja takamaito, mistä tiedän riittääkö maito, onko maito aina ok annettavaa vauvalle, voinko juoda yhdtä olutta ja imettää. Raskausaikanani ei enää puhuttu maitopoukamista mutta siitäkään teoriasta ei ollut pitkä aika.

Meilläkin toimii imetystukiryhmät Suomessa. Irlannissa vastaavanlaista toimintaa pyörittää La Leche League, mutta en koskaan mennyt sinne. Ajattelin ongelmieni kanssa että ne olivat liian vähäpätöisiä. Ja sitten kun löysin itse netistä keinoja selvitä, ajattelin ettei tukiryhmä ole paikkani koska ongelmat olivat takanapäin. Myöhemmin kun menin Suomessa tukiryhmään tutustumaan, aihe oli sellainen mikä ei ollut koskaan ongelmani, joten koin etten oikeastaan osallistunut ryhmään.

Onneksi olen jossain vaiheessa kupsahtanut ulos tynnyristäni ja tajunnut, ettei imetystukiryhmät ole vain ongelmien ratkomiseen tarkoitettu tilaisuus. Tukeminen on kokemusten jakamista. Äidit antavat toisilleen tiedon ja tunteen etteivät he ole yksin, joku muukin on kokenut vastaavaa, osa selvittänyt ongelman ja osa ei. Jos nyt odottaisin esikoistani tämän tietämyksen turvin, menisin jo raskausaikana imetystukiryhmään. Joku asioista jo tietävä ja kokenut voisi kertoa ja oikaista käsityksiäni. Ehkä kuitenkin koittaisin kalastella sellaista kokoontumiskertaa jonka teema olisi suunnattu odottajille.

Imetystietämättömyydestä täysimetykseen



Kun odotin esikoistani, ehdin raskauden puoleen väliin ennen kuin havahduin keskellä Dublinia siihen että pitäähän mun hankkia iso hoitolaukku, sellainen mitä näin muilla äideillä. Sitten iski paniikki. Millä se täytetään? Harsoilla, vaipoilla, korvikkeilla ja tuttipulloilla. Vaihtovaatteita, leluja ja rasvoja. Samoja juttuja mitä nukeillakin on oheistuotteina ja opimme jo pikkulapsina hoitamaan vauvaa. Onneksi kävin sairaalan tarjoaman synnytysvalmennuksen, joista yksi kerta oli pyhitetty imetykselle.

Ensimmäisenä kouluttaja kysyi haluammeko imettää. Muutama totesi etteivät halua, hän kysyi ovatko varmoja ja se siitä. Yksi kertoi omasta aloitteestaan että oli jo kokeillut aiemman kanssa imetystä eikä halunnut ottaa uusiksi. Sen jälkeen heidän polkunsa menisi siten, että lapsen synnyttyä imetystä ei tuputeta vaan he saisivat suosiolla korvikkeet käyttöönsä.

Iltapäivän aikana saimme tietoa maidontuotannosta, kysynnän ja tarjonnan laista, muutamista ongelmista ja paikallisista La Leche League-ryhmistä. Minullakin toimi lähin ihan nurkan takana. Suositus kuului; 6kk täysimetystä jonka jälkeen aloitetaan kiinteiden maistelut. No eipä siinä tullut mieleen että olisi jotain vaihtoehtoja. Varauduin henkisesti hyvin raskaaseen pikkuvauva-arkeen. Hyperallerginen-koliikki-refluksi ja sitä myöten masentunut vauva oli tilauksessa. En lukenut ainuttakaan positiivista juttua imetyksestä. Mutta en silti ajatellut että minä liittyisin valittajien jatkoksi. Ajatteluni meni samaa rataa kuin ”jos osana piirtää suoran ja kaarevan viivan, osaan piirtää ihmisen.”

Synnytykseen valmistauduin tukeutumalla raamattuuni imetystukilistaan. Siellä oli infoa ensi-imetyksestä, maidonnoususta, pesimisestä ja tiheänimunkausista. Niillä pääsisin alkuun.

Lapsi syntyi sektiolla. Vauva vietti ensimmäiset hetkensä isänsä sylissä ja minä sain hänet rinnalleni heti heräämössä. Totaalisen puutunut käteni tuettiin tyynyllä ja minua autettiin puoli-istuvaan asentoon. Ensimmäinen imaisu oli kova, enkä todellakaan tiennyt mitä odottaa. Se sattui ensimmäiset hetket ja helpotti sitten.

Huoneeni ei ollut perinteinen max. 3 äidin jakama huone, vaan aikalailla 10 äidin + vauvan + hoitajien ja opiskelijoiden jakama Sali. Kaikki äidit tulivat kukin vuorollaan sektiosta toipumaan. Keskimääräinen sairaalassaoloaika oli noin 5vrk. Ja sen viiden päivän aikana näin kaksi muuta itseni lisäksi jotka imettivät, koko muu porukka pulloili.

Vauva oli kopassaan vain kun kävin vessassa. Suihkuun menin kun mieheni tuli meitä katsomaan. Muuten lapsi oli koko ajan kainalossani / rinnallani. Ensimmäinen syy oli etten olisi leikkauksen jälkeen voinut jalat puuduksissa nostella vauvaa ja myöhemminkin se tuntui kamalalta. Oli helpompaa että lapsi oli jo valmiiksi iholla. Sitten tuli myös hieman viiveellä herännyt äidinvaisto, en halunnut olla erossa vauvastani.

Suomessa olen myöhemmin törmännyt siihen ettei sektiovauva voisi olla alusta lähtien täysin äitinsä maidon varassa, vaan äidin ollessa heräämössä vauvalle tuputetaan jo luovutettua tai korviketta ja maidonnousua odotellessa vauva tankkailee lisämaidon turvin. Mihin unohtui se minkä kokoinen täysiaikaisena syntyneen vauvan vatsalaukku on? Ensimmäisinä päivinä se on pienen marmorikuulan kokoluokkaa. 3vrk:n iässä vatsa vetää n. 10ml. Eli vähän.

Eipä minulle siellä sairaalassa ”tarjottu” mitään vaihtoehtoja. Imetä, syö ja juo. Muutamia asioita kuitenkin meni pieleen; asentoni oli kamala. Lojuin puoli-istuvassa asennossa, jolloin maidon piti virrata ylämäkeen. Kipulääkitykseni ei ollut riittävä; jokusen kerran hoitajat unohtivat tuoda lääkkeeni. Liian pitkät imetysvälit. Imetystä olisi pitänyt tehostaa aikaisemmin.

Kaikkeen tuohon puututtiin neljäntenä iltana. Vauva oli unelias, paino oli kuitenkin ok, tippunut joitain prosentteja syntymästä. Sain hoitajakseni vanhemman naisen joka ensimmäisenä riisui vauvalta vaatteet. Minä olin kauhuissani että vilustuttaa lapsen. Nyt tiedän että hän haki ihokontaktia. 
Minut hoitaja patisti istumaan suorassa ”niin että rinnat roikkuvat ja maito voi valua painovoiman avulla alas ja ulos” jäi mieleeni. Vauva heräteltiin kutitellen ja puhallellen syömään rintaa 3 tunnin välein. Tuolloin hoitaja sanoi suoraan että aamulla otetaan lisämaitoa jos vauva ei tuosta piristy. Hän alkoi myös tarkkailemaan kellastuuko lapsi. 
Sinä yönä en juuri nukkunut. Mulla oli herätyskello soimassa hieman alta kolmen tunnin välein, joka heräämisellä join ison lasillisen vettä, imettäessäni lasta söin suklaakeksejä ja hedelmiä. 

Aamulla tulos oli nähtävissä; lapsi oli saavuttanut syntymäpainon, ei ollut merkkejä kellastumisesta ja mun oli pakko pyytää rintapumppu. 200ml jäi osaston kaappiiin (ja sehän meni sitten lavuraarista alas) kun lähdimme. Sairaalasta oli selvitty oman maidon turvin mutta koko imetysurakka oli vasta alussa.

torstai 28. marraskuuta 2013

Kupposesta teetä, piilotetusta suklaalevystä, paksusta romaanista ja rinnalle muuttaneesta vauvasta - niistä on imetyshetki tehty.

Kirjoitin jo valmiiksi ensimmäisen tekstini ja jäin miettimään mistä onnistunut imetys on tehty?
Helpoimmillaan voidaan ajatella, että se on vain vauva rinnalle ja se siitä, mutta mitä siinä taustalla on?

1. Tarvitaan oikeaa tietoa.
 * Ja mistä sitä saa? Joka suunnasta tulee kyllä neuvoa ja ohjetta joten mihin tahoon luottaa? Anoppiin, kaveriin, neuvolaan, internetin foorumiin? Minulle raamattuja olivat aikanaan imetystukilista ja maitolaituri.

2. Hormonitoimintaa.
* Se on alkanut jo raskausaikana ja muuttuu synnytyksessä. Hormonitoiminta mahdollistaa maidonmuodostumisen ja erittymisen. (Aivolisäke tuottaa prolaktiinia maidoneritykseen ja hypotalamus oksitosiinia herumiseen.) Häiriö hormonitoiminnassa voi myöskin estää imetyksen onnistumisen.

3. Taitoa.
* Kykyä soveltaa tietoa käytännössä.

4. Ihokontaktia.
* Pelastus monessa hetkessä. Se lisää äidin hormonitoimintaa ja tukee vauvan luonnollisia vaistoja päästä rinnalle.

5. Tukea.
* Lähipiirin pitäisi tukea äitiä siinä mitä hän haluaa. Olipa äidillä tavoitteena kokeilla imetystä, osittaisimettää mahdollisimman pitkään, täysimettää 6kk, taaperoimetys niin hänellä on oikeus asianmukaiseen tukeen. Mielestäni myöskään silloin ei saa jättää yksin saati lytätä jos toinen ei halua imettää. Ja tukea tarvitaan silloinkin kun tavoitteisiin ei päästä.

Imetys on jatkuvaa oppimista. Ja se on erilaista. Sillä siinä toisena osapuolena on vauva joka oppii ihan omat niksinsä, voi olla että se mikä toimi esikoisen kanssa, saakin kuopuksen karjumaan pää punaisena.

Ja jotta tästä saadaan kolmen kauppa, kolmantena pyöränä äidin ja lapsen lisäksi pyörii se ameebamainen ihmismassa joka kertoo millaista imetys on, miten sinun pitäisi imettää, mitä et saa tehdä ja missä jo mokasit.